Olen aika moneen otteeseen toitottanut fisustuksen ihanuuden puolesta, mutta aina joskus on tullut eteen myös vähemmän kivoja juttuja fisustuksen saralla. Klogu on nyt just 04.35 ja palasin tunti sitte Kymiltä lohikalasta, eikä just nyt ole ollenkaan nastat fiilikset, vaikka niitä kauan kaivattuja tapahtumia olikin..
Toi puoltoistatuntinen, minkä Kymin ja himan väliä ajaa on joskus aika pitkä, niin kilsoissa kuin ajassakin, mutta nyt se meni ihan huomaamatta, ku päässä siritti, vitutti, mietitytti jne jne.. Kävi nimittäin niin, että jouduin itse siihen puntariin minkä vuoksi ja eteen olen viimeiset ajat kiekunut ja toitottanut, Catch&Release (pyydystä ja vapauta). Mulle toi tarkoittaa saumaa valikoivaan kalastukseen, eli otan mitä tarvitsen, loput mielummin vapautan ku tapan. Onneksi, ainakin oman mielenrauhani suhteen just vähän aikaa sitten menin yhteen artikkeliin kirjoittamaan, että kalamiehellä on vastuu, myös silloin, jos vapauttaminen ei onnistu ja kala pitää lopettaa ja jatkojalostaa ravinnoksi. Kävi nimittäin niin, että sain eilen lohen, komean sellaisen, joka osoittautui mitä ilmeisimmin ulkopuolelta tartutetuksi, eli ei suusta. Säännöt ovat Kymijoella selkeät, ulkoapäin tartutettu kala tulee kuntoon katsomatta aina vapauttaa.
Tämä kohta ei ole koskaan tuottanut minulle mitään ongelmaa, säännöt on säännöt ja, jos minulla on kerran oikeus kalastaa siellä, on minulla samalla velvollisuus noudattaa sääntöjä. Lohi siis tuomittiin ulkopäin tartutetuksi ja täten siis vapautettavaksi. No, olin jo keväällä päättänyt, etten tulisi ottamaan kookkaita lohia, koska ne vaan ovat liian suuria pienperheen ruoaksi. Kympin lohen kun tunkee pakkaseen ni niitä paloja tulee vastaan vielä enskesänkeskiviikkonakin, joten, mielummin takas ku lihaks.
Vähän kello 23 jälkeen mulle tuli äkkilähtö, ku siimat suti Curadosta pihalle, leikaten mennessään etusormen nivelen auki. Perho oli osunut just laksun hollille ja niinhän siinä kävi, että pimenevässä yössä kajahti tuskaan turahtava huuto "KALA!!" ja sitten mentiin, kala edellä ja minä perässä pitkin laituria, kohti merta. JA KIVAA OLI!! Lohen pitely on kyll enemmän kuin ooppera! Ei kokemus eikä elämys, vaan ihan jotain muuta!! Mutta, kaikki kiva päättyy aikanaan, niin tämäkin hauskuus. Harmittavasti se päättyi siihen, että hienosta kalasta ja kliffasta tapahtumasta jäi niin paska maku suuhun ettei mitään rajaa..
Spekuloida voi mitä vaan, tosiasia oli kuitenkin se, että elukka olis mennyt takas oli se kiinni sitten suusta tai ei. Harmi vaan, ettei se enää lähtenyt, ei vaikka omasta mielestäni kuinka yritin. Siellä mä ryynäsin hihoja myöden joessa ainakin vartin, varmaan vielä pidempääkin ja yritin antaa lohelle uimaopetusta. Homma olis ollut ihan iisi biisi ja sitärataa, jos laksu olis ollut saletisti suukala. Tuon yrittämisen jälkeen ei kukaan olis voinut sanoa, ettenkö yrittänyt vapauttaa sitä ennen ku pappia haettiin paikalle. Mutt nyt, ku se fisu dumattiin kroppakalaksi, ni musta tulikin snadisti rikollinen, tai ainakin hetkellisesti väärin pelaaja.. Vittumaisinta koko hommassa on se, etten olisi siltikään ottanut sitä lohta himaan, vaikka se olis ollut laillinen keissi, mä olisin lahjoittanut sen junioripäivän lohisoppaan, jonne se taitaa nytkin (kai) onneksi päätyä. Joo, pakko myöntää, jos junnupäivää ei olis ollut tiedossa ni sitte meillä olis himassa ollut tiedossa lohta melko monessa muodossa:)
Mä voin sanoa, ett aika monta kertaa ehdin lohta elvytellessä miettiä sitä sun tätä, puolesta ja vastaan koko hommaa. Joo, säännöt on ja olen niiden kannalla, koska muuten homma lähtee lapasesta ja ollaan takas viime vuosituhannella, kun laksuja revittiin ja tapettiin vähän ku matoja keväiseltä nurmelta. Mutt sitte tuli mieleen tää C&R keskustelu kaikkine vastalauseineen. Yks ääriryhmittymä on ehdottomasti sitämieltä, ett koko ceeärrääminen tulisi kieltää. No siinäpä olisi ollut oiva "kirves" antaa tolle ryhmittymälle, kun joku niistä olis sattunut baarireissultaan palatessa törmäämään joessa kelluvaan puolikuolleeseen loheen. Kohta elukka olis ollut kuvan kanssa jossain aviisissa ja taas olis keskusteltu ollut valmis aiheesta mikä on oikein ja mikä väärin.
Mä olen aina ollut sitä mieltä, ett jos ottaa fisuja, ni niitä ei voi, eikä saa heittää roskiin. Jos se lohi ei olis selvinnyt, vaan kuollut sinne jokeen, ni aika sama juttu se olis ollu, ku kipata se kaatikselle, paitsi, ett papittaminen olis vähän armeliaampi tapa ku hukuttaminen. Niin tai näin, melkoista hukkaamista silti. Joku varmaan ihan oikeasti miettii, ett hullu jätkä, ei ota lohta, jos vaikka sais? No, ehkä, ehkä mä snadin biitin olisin ottanut, mutta nyt en ottanut palaakaan. Se fisu meni sääntöjen mukaan kalastusyhtymälle ja ne tekee sille sitten oikeat ratkaisut. Mulle vaan tuli paska fiilis siitä, ett vaikka omasta mielestäni toimittiin oikein (vaikka sääntöjä vastaan), ku useimpien näkemyksen mukaan se fisu ei olis selvinnyt, niin se lopetettiin kuten asiaan kuuluu ja käytetään ravinnoksi, ni aika varmaan moni dumaa mut just vaan sen takia, ett en noudattanut sääntöjä. Onneks, ihan snadisti hommaa ja kuuppaa helpottaa se, ett valvoja antoi siunauksen eläimen lopettamiselle.
Minä, Him Self
- Haukikoira®
- Tzadi, Finland
- Kalamies, Kalastusopas, Kirjailija, Hauen asialla, lasten puolella, naiskauneutta ihaillen, en halua jäädä kummittelemaan.
Viimeisin päivitys löytyy stoorista
Viimeisimmät jutut stooreissa: 19.3 Haukiproosaa 6.2 Valtakunnassa kaikki hyvin. 17.1 Ydin onnettomuus, 12.1 Hyvä Suomi, 6.1.2012 2011-2012 part ll, 6.1.2012 2011-2012 part l, 24.9 "Jatsin" syvin olemus, 21.9 Haukipoika, 29.8 Kansanterveyttä, 20.7 Erään lohen tarina, 19.7 Kesäistä menoa, 17.6 Se Hän se on! 1.6 Hauki vs. MuuSuami 27.5 KelmienKerhoKalassa, 19.05 Jeesuslapsi ihan pihalla, 19.05 Sillejä ja Pojuja, 02.05 Jokavuotinen Wapunmetsästys, 30.4 Paluu juurille, 23.4 Kalastamisen sietämätön keveys, 22.4 Merikipeä kalamies, 14.4 Penkkipolitiikkaa, 08.04 Väärä Väri?? 05.04 Haukihommia, 02.04 Tuplasti kliffaa! 26.3 URHO-TV, 26.3 "Suuri hiirenmetsästys", 22.3 Ruokavinkki ISOON nälkään.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
tiistai 19. heinäkuuta 2011
Kesäistä menoa!!
Kesä on ja on ollu mulle aina snygia aikaa, varsinki sillo ku saa olla stadissa, tai sitte skönellä. Joku on varmaan voinu hiffata, ett Stadi on mulle aika läheinen mesta, niinku skönekin :) Voisin väittää, ett mä olen niinku mukavuusalueella sillon ku mä olen vesillä stadin vesillä, ja varsinkin ku ollaan fisussa. Toinen mesta on Tammisaaren muutamat huudit missä on tullu fisustettua eräskin tunti jo aikoina, ku jengi vaan näki märkiä päiväunia niistä haukimestoista. Kalastusoppaana niillä vesillä, ja mukavuusalueen mittari spöijaa punaselle. Joku on sanonut mulle, ett mun öögat muuttuu niin sinisiksi ku voi vaan olla sillon ku mä bamlaan fisustuksesta ja varsinki ku ollaan Tammisaaressa fisussa. Sorryt vaan kaikille niille, jotka ovat joutuneet kokemaan tuon hurmoksen kaltaisen olotilani.
Aika nastaa on ollu, ku Kalle on järkänny mulle saumaa puuhastella oppaana niin Stadin ku Tammisaarenki vesillä, propsit sille!! Mä yritän aina järkätä asiakkaiden kanssa sellasen diilin, ett mä teen ne iloiseksi (vien hyville kalapaikoille ja teen kaikkeni, ett ne saa fisuja) ja ne tekee mut iloiseksi (saa kaloja). I make U happy and You make me happy, OK? Reilu diili, eiks vaikka? häh?
Melkoisen iloisia venekuntia onkin näkynyt viimeaikoina. Joku on löytänyt uuden harrastuksen fisustamisesta, joku taas sen kadonneen palon tähän hulluuteen, joku uusia kujeita ja jokunen jopa parannellut enkkaansa! Ei muuten vanhan, eikä uudenkaan koulukunnan ohjaajat tai näyttelijät pysty sitä fiilistä samaan ilmoille, ku eka, tai enkkakala tipahtaa haaviin. Olisitte nähny sen kundin feissin, ku entinen enkka 800-grammaa haukea meni kohtaan 9-kiloa keskikesän krokotiilia! Ilmeet oli kyll ikimuistoiset :) harmi vaan, ett elukan näyttäminen kameralle jäi mun hommaksi, ku ymmärrettävistäkin syistä peto oli aika pelottavan ja vaarallisen oloinen, elossa kun oli ja on kaiketi vieläkin, ku me duunattiin se takas jonkkaan fotauksen jälkeen. Yhtään heikommaksi ei jäänyt se toinen veijari mimiikaltaan, ku koukutti ja punnautti metrisen hauen sinne 7:skan pintaan, oli hymy aika herkässä..
Vanhoilla päivillä on tullut yhdeksi kesän kohokohdista eka reissu Kymijoelle ja samalla se aivo(?)lohkoihin istutettu tunne lohen pitelystä. Joo, aika liian usein kuulee jotain diivailun kaltaista arvostelua Kymin laksuista ja siitä maisemasta meininkineen (kaikki kun ei vaan pääse Kanadaan joka vuosi..), mutt juttu on vaan ihan satavarmasti niin, ett ku laksu on siiman päässä ja se painaa menemään pitkin vesistöä, ni siinä ei kukaan ehdi maisemia paljoa tsiigailla, varsinki jos on keskiyö! Toinen ihan saletti juttu on se, ku ekan kerran sattuu menoa ja meininkiä omalle kohdalle. Sitä ei unohda koskaan, oli se laksu bosessa sitte perseestä tai munnarista. Ihan helmeä sattu tän kauden avaukseen, ku reissun jälkeen herkuteltiin himassa graavilla meritaimenella :)
Mutt, ei niin kliffaa ettei jotain skeidaankin! tai ei voi sanoa ett jotain, nimittäin tää on ihan jotain muuta ku vaan jotain! Saatana että pani pienen ihmisen naaman kireeks ja mielen mustaksi, ku yks päivä tsörasin botskilla kauppikselta tohon Hopeasalmea kohti. Hopeasalmi on se mesta siinä Kuliksen ja Blåbikan välissä. Jumalauta siis mä en oikeesti voinu uskoa silmiäni, ku mä pääsin siihen Mustikkamaan länsikulmaan! Joku/jotkut perkeleet kavereineen oli pöllinyt meren!! Oikeesti, siinä mestassa mistä enne on aina näkynyt Kuliksensillan alta vanhikselle, oli näkymänä vaan täytemaata ja jotain perkeleen kivensyöjäbilikoita sun muuta masiinaa!!
Eiks nyt ihan oikeesti ole enää mitään pyhää ?? Miks perkeleessä kaikkien junan(laivan)tuomien ja niiden jälkeläisten pitää pystyä budjaamaan keskellä stadia, varsinkin ku sen kustannuksella stadista katoaa yks sen tärkeimmistä tunnusmerkeistä ja elementeistä, meri?? Justhan kaupungin isät klaaras Helsinkiin lisämaata Sipoosta. Ne skutsit ja mestat on varmaan niin pyhää aluetta, ett sinne ei voi tollasta ghettoa rakentaa. Pahinta kaikessa on se, ett se ei oo yks jätkä tai muija kuka näitä päätöksiä tekee, vaan joku saatanan ja perkeleen jälkeläisistä kasattu nimetön lauma! Päitä vadille sanon mä, ennen ku on liian myöhästä!
Aika nastaa on ollu, ku Kalle on järkänny mulle saumaa puuhastella oppaana niin Stadin ku Tammisaarenki vesillä, propsit sille!! Mä yritän aina järkätä asiakkaiden kanssa sellasen diilin, ett mä teen ne iloiseksi (vien hyville kalapaikoille ja teen kaikkeni, ett ne saa fisuja) ja ne tekee mut iloiseksi (saa kaloja). I make U happy and You make me happy, OK? Reilu diili, eiks vaikka? häh?
Melkoisen iloisia venekuntia onkin näkynyt viimeaikoina. Joku on löytänyt uuden harrastuksen fisustamisesta, joku taas sen kadonneen palon tähän hulluuteen, joku uusia kujeita ja jokunen jopa parannellut enkkaansa! Ei muuten vanhan, eikä uudenkaan koulukunnan ohjaajat tai näyttelijät pysty sitä fiilistä samaan ilmoille, ku eka, tai enkkakala tipahtaa haaviin. Olisitte nähny sen kundin feissin, ku entinen enkka 800-grammaa haukea meni kohtaan 9-kiloa keskikesän krokotiilia! Ilmeet oli kyll ikimuistoiset :) harmi vaan, ett elukan näyttäminen kameralle jäi mun hommaksi, ku ymmärrettävistäkin syistä peto oli aika pelottavan ja vaarallisen oloinen, elossa kun oli ja on kaiketi vieläkin, ku me duunattiin se takas jonkkaan fotauksen jälkeen. Yhtään heikommaksi ei jäänyt se toinen veijari mimiikaltaan, ku koukutti ja punnautti metrisen hauen sinne 7:skan pintaan, oli hymy aika herkässä..
Vanhoilla päivillä on tullut yhdeksi kesän kohokohdista eka reissu Kymijoelle ja samalla se aivo(?)lohkoihin istutettu tunne lohen pitelystä. Joo, aika liian usein kuulee jotain diivailun kaltaista arvostelua Kymin laksuista ja siitä maisemasta meininkineen (kaikki kun ei vaan pääse Kanadaan joka vuosi..), mutt juttu on vaan ihan satavarmasti niin, ett ku laksu on siiman päässä ja se painaa menemään pitkin vesistöä, ni siinä ei kukaan ehdi maisemia paljoa tsiigailla, varsinki jos on keskiyö! Toinen ihan saletti juttu on se, ku ekan kerran sattuu menoa ja meininkiä omalle kohdalle. Sitä ei unohda koskaan, oli se laksu bosessa sitte perseestä tai munnarista. Ihan helmeä sattu tän kauden avaukseen, ku reissun jälkeen herkuteltiin himassa graavilla meritaimenella :)
Mutt, ei niin kliffaa ettei jotain skeidaankin! tai ei voi sanoa ett jotain, nimittäin tää on ihan jotain muuta ku vaan jotain! Saatana että pani pienen ihmisen naaman kireeks ja mielen mustaksi, ku yks päivä tsörasin botskilla kauppikselta tohon Hopeasalmea kohti. Hopeasalmi on se mesta siinä Kuliksen ja Blåbikan välissä. Jumalauta siis mä en oikeesti voinu uskoa silmiäni, ku mä pääsin siihen Mustikkamaan länsikulmaan! Joku/jotkut perkeleet kavereineen oli pöllinyt meren!! Oikeesti, siinä mestassa mistä enne on aina näkynyt Kuliksensillan alta vanhikselle, oli näkymänä vaan täytemaata ja jotain perkeleen kivensyöjäbilikoita sun muuta masiinaa!!
MINÄ KYSYN: MITEN JUMALAUTA TÄLLAINEN ON MAHDOLLISTA!!!
Sillon ku mä olin skloddi ja Hertsikaan meni dösä 34 ni tossa sillan vasemmassa reunassa oli syksyllä parkissa joku purkkari ja sen masto tökötti siinä sillankaidetta vasten, ku se ei mahtunu skiglaamaan siitä alta. Pikkasen on merenpohja noussut, tai sitte jollain on menny vallan tuoma kusi niin päähän, ett harkintakyky on joko kadonnut, tai se on edennyt maksimaaliselle tasolle omaa etua ajatellen! Mä nimittäin vähä veikkaan, ett näillä kusipäämulkuilla on A-varaus Sompaan tulevien kämppien kermaosastoon, muuten tää ei oo selitettävissä!! Missä on vihreät, viherpiipertäjät sun muut aktivisitpoppoot ku Stadi käy skönen kimppuun? Vittu, ei oo kauaa ku kohumiljonääri Fryckman joutu tilille siitä ku oli täyttänyt merta 250 kuutiolla hiekkaa. Se 250 kuutiota on ku itikanpaska valtameressä ku vertaa Fryckmannin silloisia ja Stadin nykyisiä touhuja!
Siellä on nyt sitte jossain kammioissa Marsut, Korsut, Persut, Virsut sun muut paskapäät tehny kivoja sulle-mulle diilejä ett kaikki on varmaan niin iloisia että! Saadaanpahan kliffa ghetto merinäköalalla ihan paraatipaikalle, siihen mistä laksut, mertsarit, hauet, lahnat ym. fisut on tsimmaillu ennen vanhaa sköneltä kohti vanhista mielessään vaan se yksi ja ainut asia, seksi :) (onks kaloilla seksiä, vai onks se vaan toimitus?) Samalla saadaan lisää bändiä huudeille vittuilemaan mölystä kaupungissa, runonlausuntaan ja muuhun "nykytaiteeseen" ku ei tarvita ständejä eikä mikkejä. En yhtään ihmettelis, ett joku somparyhmä sais päähänsä kerätä adressin missä metro vaaditaan siirrettäväksi kulkemaan Suomenlinnan eteläpuolitse meluhaittansa vuoksi.
Tosta, jostain 1900-luvun alun kartasta ku klikkaa ja tsiigaa, ni ei voi ku kauhulla ventata mitä kaikkea nää jotkut saa touhuta ilman ett kukaan voi panna hanttiin. Näinköhän seuraavat sukupolvet pääsee metskaamaan mato-ongella puroon nimeltä Vanhankaupunginpuro joka alkaa vanhiksen putoukselta ja koskesta, päättyen jonnekki Katajanokan reunamille?Eiks nyt ihan oikeesti ole enää mitään pyhää ?? Miks perkeleessä kaikkien junan(laivan)tuomien ja niiden jälkeläisten pitää pystyä budjaamaan keskellä stadia, varsinkin ku sen kustannuksella stadista katoaa yks sen tärkeimmistä tunnusmerkeistä ja elementeistä, meri?? Justhan kaupungin isät klaaras Helsinkiin lisämaata Sipoosta. Ne skutsit ja mestat on varmaan niin pyhää aluetta, ett sinne ei voi tollasta ghettoa rakentaa. Pahinta kaikessa on se, ett se ei oo yks jätkä tai muija kuka näitä päätöksiä tekee, vaan joku saatanan ja perkeleen jälkeläisistä kasattu nimetön lauma! Päitä vadille sanon mä, ennen ku on liian myöhästä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


