Tuli taas matkailtua skolan takia, nyt vähä pidemmälle, ihan keskiseen Suomeen matka vei. Homman nimi oli jigausta niin ku normi tavalla ja sitte vertikaalina. On se jigaus vaan tehokasta hommaa joka metodilla, jos meinaa saada kuhia, abboria, tai jeddoja pannulle. Eihän se tietysti yllätyksenä tullu, ett fisut ja aikamoisetkin fisut reagoivat sellaseen kumihärpäkkeeseen vähän niin ku kakarat irtokarkkihyllyyn.
Yllätyksiä, negatiivisia sellaisia sain taas kerran kokea. Meitä oli sentään aika monta, vuosia ja vuosia fisustanutta aikuista henkilöä kouluttajineen paikalla, kun paikallinen kalastuskunnan ja vanhan kansan edustaja tulee ihan pokkanaamalla kertomaan, että kaikki yli 5-kiloiset hauet otetaan sitten pois vesistöstä. Miksi, heräsi tietysti kysymys! Vastaus: ”No siksi, kun ne syövät kaikki istutettavat siianpoikaset”!! Mistä helvetistä tällaiset uskomukset tulevat ihan fiksun oloisten ihmisten päähän, häh? Ja miten on mahdollista, että ne jatkavat elämäänsä ilman, että kukaan kyseenalaistaa moisia oppeja, käsityksiä ja neuvoja? On se vaan viisas elukka, tollanen yli femman jedda, valkkaa safkaks vaan parasta, nuorta valkolihaista juuri istutettua siikaa, muu ei sille kelpaa. Jonkka on ihan pullollaan kaiken kokoista kuhaa ja muikkua, mutt ei, se skruudaa vaan siikaa.. Kuinkahan kirjanoppinut ja millaisin paperein varustettu pitäisi sen henkilön olla, joka saisi nää tyypit ymmärtämään ja vakuuttuneeksi siitä, että heidän suuresti ihannoimat kuhat saattavat muulloinkin kuin vasta äärimmäisessä nälässä ja hädässä syödä istutetun siianpoikasen poikineen?
Yhteen paattiin nousi isompi hauki ja sitä oltiin tuomassa rantaan kaikkien ihmeteltäväksi, paatissa kun oli sumppu. Siinä odotellessa osakunnan lihakirveet tahkottiin ja puukot vedeltiin puikolla tikkiin rantaan tuotavaa suurpetoa ja järvisuomen pahinta tuholaista varten. Mulla naksahti päässä, parikin kertaa. Ekaks mä päätin, ett vittu joo, nyt saa riittää moinen paskapuuhastelu ja vielä kouluaikana, mä pakkaan kamat ja lähen just siitä mestasta himaan. Mutt se peippailu sen sumpussa olevan elukan kanssa meni sellaseks pelleilyks, ett sitä oikeasti ei voinut enää sietää. Elukka piti saada hengiltä makso mitä maksoi, mutt kukaan ei uskaltanu koskea siihen, ett se olis saatu edes veks sieltä sumpusta. V***u mitä touhua! Kas ku sitä ei ammuttu haulikolla sinne paattiin? Mä käännyin kannoilla ja nostin sen jeddan veks sumpusta, kysyin saamamieheltä meneekö takas vai papitetaanko? Menee takas, kuului vastaus. Jedda haaviin ja haavi puntarin koukkuun, pari fotoa ja vajaa 9-kiloinen haukimamma takas järveen.
Pitkään ei tarvinnut sitä huljutella, kun se lähti niin ku hauki rannasta ja kasteli vielä kiitokseksi. :)
Joskus tää on ku tappelis tuulimyllyjä vastaan, mutt aina välillä niilleki voi pärjätä. Kettutyttöä musta tuskin saa, mutt Haukipoika voin olla..
Jigihommien jälkeen siirryttiin sitte Asikkalaan sienien ja fogelien pariin. Titityy ja sitärataa joo!
Sieni!! Hei jotain flöittiä niissä pitää olla, ett ne saa kukkia tuolla skutsissa ihan rauhassa ilman, ett mikään elukka skrudaa niitä, paitsi madot ja muut nilviäiset. Joo lehmät kuulemma syö niitä, ja porot? Hullunlehmäntauti jo tiedetään, olisikohan syy-yhteyksiä.., koskahan tulee hullunporontauti? No selvis varmaan, ett mä en ole sienien suurkuluttaja, enkä aio ruvetakaan, se on ihan saletti, varsinki ton sienipäivän jälkeen.
Herkkusieni ei ole ”sieni” ja suppilovahverot kanttarelleineen on tiedossa. Valkosesta kärpässientä ku skruudaa ni lähtee nirri, mutt punasta ku popsii ni alkaa nähdä seinien läpi, puhua mandariinikiinaa ja kuulla avaruusjuttuja, samalla ku maksa ja munuaiset huutaa hoosiannaa. Tältä botnelta ku lähettiin skutsiin plokkaamaan sieniä, ni voitte muuten uskoa, ett yllätystä ja uutta lajiketta pukkas öögaan joka kannonnokasta ja vähän muualtakin. Joku tunti me rundattiin siellä ku Liisa ja Lasse ja plokattiin talteen metsiemme viljaa, kunnes jokainen levitti ”saaliinsa” muiden ihmeteltäväksi.. siinä sitä oli kaikenmoista nuljaskaa ja haperoa hämmästeltävänä! Sana ”Shokki” ei riitä kuvailemaan tuntemuksiani.
Sen tutkailun ja sen tuottaman viestin voisi referoida vaikka näin: Älä popsi kärpässieniä, varsinkaan valkoista! Tosin, on olemassa joku sieni, herkullinen sellainen mikä näyttää ihan valkoiselle kärpässienelle, mutta sillä ei ole tuppea! JEP!! Muut ovat pääsääntöisesti syötäviä, mutta osa on pakko ryöpätä, tai jotain muuta vastaavaa kikkailua pitäs järjestää, ettei syöjä delaa, tai sen pakki menis sekaisin. Sitte on sieniä, mitkä on ennen ollu ihan ässähuttua ja nyt niiden määritys on risti, sellanen ku hautausmaalla. Sitte taas osa vanhoista ristisienistä on nykyisin ihan parasta herrojen herkkua, mutt niillä on sellasia feikki kopiosieniä mitkä on myrkyllisiä, toisen kerran JEP!!
Mull kävi flaksi, ihan sairas tsägä, mä hittasin sieltä yhen männyn juurelta herkkutatin! Ihan top5 kamaa kuulemma, varsinkin just sellanen nuori uljas salskea herkkutatti. Mä olin ihan fiiliksissä ku olin poiminut elämäni ensimmäisen sienen. Pakkohan siitä oli ottaa pönöfoto, minä ja herkkutatti. Samalla mä snaijasin, ett nyt tai ei koskaan, mä skruudaan sen sienen. Onpahan seki homma hoidettu.
Kämpille ku päästiin ni filetti esille ja rupesin sitä operoimaan vähän ku jotain fisua. Fiddu!! sen kasvin jalka oli täynnä jotain matoja mitkä oli skruudannu sen klabbin ihan tahkojuustoks, MORJENS! Mä sanoin Pepelle, ett voit sä klaarata tän sienen niin ku pannuvalmiiks, ilman noita matoja. Se duunas sen sienen mulle ja serveeras sen leivänpäälle pilkottuna. Hyvää huttua Pepe oli saanut aikaan, ei siinä mtn, Jonikin maistoi sillä seurauksella, ett seuraava päivä meillä meni enemmän pihan perällä istuessa ku luokassa..
Johtopäätös: Jos joku haluaa ja aikoo kerätä sieniä syödäkseen niitä, niin tekee sen sitten omalla vastuulla! :)
